Käytännön asioita, joita olen joutunut lapseni kuoleman jälkeen tekemään

Harva (en minä ainakaan) tulee ajatelleeksi kaikkea niitä käytännön asioita, joita kuolemansurun keskellä joutuu tekemään. Tässäpä siis valaiseva lista käytännön asioista, joita jouduin ja päädyin tekemään vauvamme kuoltua.

Mainokset

Suru ei ole sairaus, mutta voi viedä työkyvyn

Jos minä saisin päättää, sairausvakuutuslaissa ja työsopimuslaissa olisi äitiys,- isyys-, sairaus-, jne. -vapaiden ohella suruvapaa. Tavallaan ajattelen kyllä, että kun juuri nyt minun on vielä vaikea päättää edes täytteitä pizzaan, ei minun kannattaisikaan tehdä mitään merkittäviä päätöksiä. Sen aika on ehkä myöhemmin. Mutta vaikken saa päättää, voin aina speksata täällä blogissa. Mahtavaa!

Sano mua äidiksi

Se, että meidän esikoisemme kuoli, on pohjattoman surullista. Suren kaikkea mitä hän ei koskaan saa kokea, oppia ja tuntea. Samaan aikaan hänen lyhyt visiittinsä maanpäällä mullisti meidän elämämme paitsi surun kautta, myös sillä tavalla kun lapset aina mullistavat vanhempiensa elämän: meistä tuli äiti ja isä.

Surusta selviytyminen. Mitä hemmettiä se meinaa?

Mitä surusta selviäminen tarkoittaa? Minun surusta selviämistäni on opetella hyväksymään se, että koko minun loppuelämäni minun lapseni on kuollut. Siinäpä opeteltavaa yhdelle elämälle. Saatan silti yrittää opetella myös pysymään sup-laudan päällä seisaallaan, soittamaan ukulelea ja laulamaan jonkun metal-biisin karaokessa uskottavasti. Sitten joskus, kun jaksan.